Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Jos puhelin ei tärppää, niin tekstiviestit tai Whatsapp tavoittavat oikein hyvin. Jätä viesti niin asia etenee.
Vastaan seurakunnassa varhaiskasvatuksen kysymyksistä, eli alle kouluikäisten lasten toiminnasta. Lisäksi teen pappien tapaan toimituksia ja kirkonmenoja. Seurakunnan tapahtumatoiminta yhteistyössä yhteisöjen ja järjestöjen kanssa on myös vastuullani, joten ota rohkeasti yhteyttä, jotta voisimme järjestää yhdessä jotakin mukavaa ja hyvää!
Tehtäviini kuuluu normaalit auttamis- ja avustustehtävät. Painopisteitä työssäni ovat päihdetyö, kriminaalityö ja Anninkammarin toiminta.
Keskimäärin kolme työpäivää viikossa, työpäivien sijoittuminen viikkoon vaihtelee
Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kirkkoneuvostossa.
Yrjö Hartikan henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Kai Koskinen.
Johanna Helstelän henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Tuula Vallioniemi.
Vastaan musiikista seurakunnan jumalanpalveluksissa sekä muissa kirkollisissa toimituksissa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Opetan rippikoulussa, hoidan musiikkikasvatustyötä ja edistän musiikin käyttöä seurakunnan eri toiminnoissa. Vastaan myös seurakunnan soittimien hoidosta ja huollosta.
Hannu Huhmarkankaan varajäsen kirkkoneuvostossa on Arto Virtanen.
Mirva Illi-Lampion henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Marja Rainio
Nuorisotyö, rippikoulut.
Papin perustöiden lisäksi työalani seurakunnassa on nuoriso- ja rippikoulutyö. Erityisesti rippikouluun liittyvissä kysymyksissä voit kääntyä minun puoleeni. Yhdessä muiden nuorisotyöntekijöiden kanssa järjestämme monenlaista toimintaa nuorille ja varhaisnuorille. Viikoittain työhöni kuuluvat erilaiset isosten ja nuorten iltatapahtumat sekä leirit ja retket. Yhteistyötä tehdään myös koulujen kanssa.
Kirkkokuoro ja Gospelkuoro, jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset. seurakunnan musiikki.
Olen ollut leirikodin emäntä vuodesta 1987. Työhöni kuuluu ruokien hankinta ja ruoan valmistaminen, leirikodin puhtaana pitäminen ja talosta huolehtiminen, ennen kaikkea myös asiakaspalvelu.
Olen kohdannut paljon erilaisia ihmisiä ja se on tuonut rikkautta elämääni. Syksyisin olen intohimoinen sienestäjä.
Työpäiväni ovat pääsääntöisesti maanantai-perjantai.
Hei kaikille!
Vastaan varhaiskasvatuksen työalasta yhdessä työparini Veikko-papin kanssa. Otamme mieluusti vastaan toiveita ja unelmia, sekä myös ruusuja ja risuja, koskien seurakuntamme varhaiskasvatusta! Ole rohkeasti yhteydessä!
Minuun saat olla yhteydessä niin päiväkerhojen, avoimien kerhojen kuin moninaisten varhaiskasvatuksen tapahtumien asioissakin unohtamatta myöskään katsomuskasvatuksen yhteistyötä. Kiitos yhteistyöstänne, hyvät orimattilalaiset!
Haluaisin olla Artjärven oma kyläpappi, jonka voi tavata arjessa ja juhlassa itse kullekin sopivalla tavalla. Toteutuminen riippuu Artjärven asukkaista, sillä olen avoin monenlaisille asioille. Mietitään yhdessä mitä se voisi olla.
Tämän lisäksi työtehtäviini kuuluu lähetysvastuu koko Orimattilan seurakunnassa yhdessä lähetyssihteerin kanssa. Tässäkin asiassa työ voi toteutua ainoastaan yhteistyössä eri tahojen kanssa.
Työhöni kuuluu rippikoulua ja rippikoulun jälkeistä nuorisotyötä.
Heippa,
yleisen diakoniatyön lisäksi vastuualueisiini kuuluvat Artjärven kappeliseurakunnan aluetyö, diakoninen perhetyö, kansainvälinen diakonia ja maahanmuuttajatyö.
Ota rohkeasti yhteyttä, oli sinulla sitten avun tarvetta tai uusia toimintaideoita!
Jukka Mölsän henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Mikko Tupasela.
-Arjessa ja juhlassa- Toimin suntion tehtävissä kirkoissa.
Työhöni kuuluvat arjen askareet kirkossa ja muissa kiinteistöissä sekä toimitusten, jumalanpalvelusten ym. tilaisuuksien käytännön järjestelytehtävät.
Vastaan hautausmaiden hoidosta ja hautaustoimesta Orimattilan, Kuivannon ja Artjärven hautausmailla.
Sirkka-Liisa Papinahon henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Ilari Soila.
Jaana Pelkosen henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Eija Koskelainen.
Tehtäviini kuuluu normaalit auttamis- ja avustustehtävät. Painopisteitä työssäni ovat vanhukset, mielenterveyskuntoutujat, vammaiset, Lähiapu ja kirpputori.
Kirkkoherrana johdan seurakunnan toimintaa ja valvon seurakunnan kaikkea elämää ja työtä. Velvollisuutenani on vastata, että seurakunnassa asiat ovat kirkon tunnustuksen ja tehtävän mukaisia. Vastaan myös kirkkoherranviraston toiminnasta ja olen virkani puolesta kirkkoneuvoston puheenjohtaja. Tehtävän hoidossa tarvitsen sekä henkilöstöä että luottamushenkilöitä, mutta myös seurakuntalaisia. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostilla tai jättämällä soittopyynnön kännykkääni. Vapaapäiväni ovat yleensä viikonlopun tietämissä.
Pappina saan olla mukana elämän isoissa vaiheissa, kastejuhlissa, rippikouluissa, häissä ja hautajaisissa. Käyn säännöllisesti Mallusjoen lepokodilla ja Kehräämökodilla sekä tarvittaessa terveysaseman osastolla tapaamassa ihmisiä. Vastaan seurakunnan diakoniatyöstä, jonka käytännön tehtäviä diakoniatyöntekijät hoitavat. Rakkaassa ja kaikuisassa kotikirkossamme äänen kuuluvuuden kehittäminen on intohimoni, ja olemme päässeet jo hyvälle tasolle sekä puhe- että musiikkiäänentoistossa.
Eveliina Rautalan henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Päivi Koskimaa.
Juuso Ritalan henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Tiina Ahonen.
Olen ollut srk-kodin emäntänä 1984 alkaen. Viihdyn työssäni koska päivät ovat kaikki erilaisia. Vapaa aikanani rentoudun harrastuksieni ja perheeni parissa.
Olen seurakuntakodin emäntä ja tykkään työstäni. Vapaa-ajalla touhuan puutarhassani ja lenkkeilen koirani kanssa.
Teen työtä kouluikäisten tyttöjen ja poikien parissa. Vastuullani on harrastekerhot, kuten kokkikerho jne. ja kerhonohjaajat. Työnkuvaani kuuluu myös leirityö, esim. telttaleirit sekä osallistuminen rippikoulu- ja nuorisotyöhön.
Kouluyhteistyö on erittäin tärkeä osa työtäni.
Vs. seurakuntapastorina:
Tervehdys!
Olen Johan Savola. Tehtäväni seurakunnassa on vastata nuorisotyön työalasta sekä rippikoulujen koordinoinnista. Sen lisäksi tykkään tuottaa videoita. Viikkovapaani ovat yleensä maanantai ja tiistai.
Esittelyvideoni on tässä.
Työhöni kuuluvat kaikki papin perustyöt: toimitukset, jumalanpalvelukset, hartaudet yms. Näiden lisäksi vastaan seurakunnan aikuistyöstä ja tiedotuksesta.
Jos sinulla on kysyttävää tai vaikka toiveita työalaani liittyen, ole rohkeasti yhteydessä. Sähköpostin ja tekstivien välityksellä tavoitat minut nopeasti. Vastaan myös puhelimeen aina mahdollisuuksien mukaan.
Tule seuraamaan seurakunnan sivuja Facebookissa ja Instagramissa! Sieltä näet lähes päivittäin mitä seurakunnassamme tapahtuu.
Pidän kertyneet vuosilomat heinä-syyskuussa 2023 ja jään eläkkeelle 1.10.2023.
Teen työtä kouluikäisten tyttöjen ja poikien kanssa. Pidän Ip-kerhoja kouluilla. Kouluyhteistyö on tärkeä osa työtäni. Valmistelen ja toteutan erilaisia leirejä kouluikäisille ja heidän perheilleen. Osallistun myös nuorisotyön muihin työtehtäviin.
Toimin seurakunnassa lastenohjaajana. Työhöni kuuluu päiväkerhoja, alle 3-vuotiaiden toiminta; 2-vuotiaiden kerho, vauvakerho ja taaperokahvila sekä lisäksi lähetän onnittelukortit kaikille 1-4-vuotiaille.
Outi Vainion henkilökohtainen varajäsen kirkkoneuvostossa on Pirjo Hosiaisluoma.
Toimin seurakunnassa lastenohjaajana. Päivä- ja perhekerhojen lisäksi vastuullani on Pikkuhelppi-lastenhoitoapu.
Työhön kuuluu hautojen kaivu ja muut hautausmaatyöt Orimattilan ja Kuivannon hautausmailla sekä kiinteistöjen hoitotöitä.
Kirkkovaltuuston puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kirkkoneuvostossa.
Hoidan elo-syyskuussa määräaikaista lähetyssihteerin tointa, jonka tehtävät siirtyvät 1.10.2023 osaksi nuoriso-ohjaajan tehtävää.
Työhöni kuuluu sekä kouluikäisten parissa tehtävää työtä (kouluikäisten leirit ja iltapäiväkerhot ja kouluyhteistyö yms.) (70%) että lähetystyötä lähetystyöstä vastaavan papin työparina (30%). Tehtävä on määräaikainen.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä