Ympäristötyö
Kristilliseen uskoon kuuluu pyrkimys yksinkertaisen elämäntapaan ja kohtuuteen. Ihmiselle on annettu tehtäväksi viljellä ja erityisesti varjella luomakuntaa, jonka erottamaton osa myös ihminen itse on. Luomakunnan tasapaino on kuitenkin järkkynyt ihmisen toiminnan seurauksena: ihminen on edistänyt kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymistä, luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä, vesistöjen, ilman ja maaperän saastumista ja luonnonvarojen ylikulutusta.
Ympäristövastuu koskettaa jokaista ihmistä, yritystä, yhteisöä ja valtiota. Jokaisella toimijalla on oma vaikutusmahdollisuutensa ympäristön suojelemisessa ja luonnonvarojen kestävässä kuluttamisessa.
Yksilöt voivat vaikuttaa kierrättämällä ja vastuullisilla kulutustottumuksilla. Seurakuntien roolia ympäristötyössä ohjaa Kirkon strategia, jossa todetaan: "Kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. " Kirkko ja seurakunta toimivat aktiivisina esimerkkeinä ja toimijoina matkalla kohti kestävämpää elämäntapaa.
Seurakunnat käyttävät ympäristötyössään yhtenä työkaluna Kirkon ympäristöjärjestelmää eli Kirkon ympäristödiplomia.