Leirikoti
Mallusjoentie 385 B, 16450 Mallusjoki
Huonetilaa on neljällekymmenelle, huoneet ovat lähes kaikki neljän hengen huoneita. WC- ja peseytymistilat ovat käytävän varrella. Varaukset ja lisätiedot kirkkoherranvirastosta, ma-ti klo 12-15, ke-to klo 9-12, puhelin 03 874600 tai leirikodin emännältä 050 339 9138.
Leirikoti on eri-ikäisten seurakuntalaisten leirikäytössä. Koulujen loma-aikoina ja talvikaudella myös viikonloppuisin kouluikäiset lapset ja nuoret kokoontuvat tänne leireille. Täällä ovat kokoontuneet myös Mallusjoen päivä- ja perhekerhoryhmät. Leirikotia myös vuokrataan leiripaikaksi ja perhejuhlien pitopaikaksi.
Leirikoti on rakennettu 1960-luvun alussa. Tilojen vihkiäisjuhla pidettiin piispantarkastuksen yhteydessä 20.9.1963. Vihkimisen toimitti Helsingin hiippakunnan piispa Martti Simojoki. Leirikotia on laajennettu useaan otteeseen.
Leirikoti sijaitsee Mallusjoen kylässä Mallusjärven rannalla, Kyrönniemessä. Matkaa Orimattilan kirkolta on noin 17 km. Mallusjoen kylän halki johtavan maantien varressa on oikealle leirikodin tienviitta, mistä matkaa on vielä puoli kilometriä. Piha-alueella jonkin verran pysäköintitilaa, lisää Riihikirkon viereisen tien reunassa.
Sijainti kartalla
Tapahtumat
Mallusjoentie 385 B, 16450 Mallusjoki
Omaishoitajien ja hoidettavien virkistyspäivä leirikodilla
Virkistyspäivä omasihoitajille ja hoidettaville Mallusjoen leirikodilla.Mallusjoentie 385 B, 16450 Mallusjoki
Poikien leiri
4.-6. -luokkalaisten poikien leiri 25.-27.9.2026Mallusjoentie 385 B, 16450 Mallusjoki
1.-3. -luokkalaisten syyslomaleiri
1.-3. -luokkalaisten syyslomaleiri Mallusjoen leirikodillaMallusjoentie 385 B, 16450 Mallusjoki
4.-6. -luokkalaisten tyttöjen leiri
4.-6. -luokkalaisten tyttöjen leiri Mallusjoen leirikodillaMallusjoentie 385 B, 16450 Mallusjoki