Uutislistaukseen

Koronatilanteen vaikutuksia seurakunnan toimintaan 6.10. lähtien

kasvomaski-Ak.jpg

Seurakunnan toimintatavat perustuvat THL:n ja PHHYKYn suosituksiin sekä Mikkelin piispan kirjeeseen seurakunnille 2.10.2020. Kaikki aikaisemmat perusohjeet (1-2 metrin turvavälit, hyvä käsi-, yskimis- ja aivastushygienia, käsidesin saatavuus ja kaikkein tärkeimpänä se, että tilaisuuksiin tullaan vain terveenä) ovat voimassa. Näitä noudattamalla selvitään suurimmasta osasta toimintaa. PHHYKY:n alueella ollaan edelleen koronatilanteen perustason vaiheessa. THL suosittelee tällöin maskin käyttöä joukkoliikenteessä, koronatestiin hakeutuessa ja riskimaasta palattaessa. Maskilla voi halutessaan suojautua myös sisätiloissa, jos riittävää turvaväliä muihin ei ole mahdollista pitää. Lähtökohtaisesti seurakuntalaiset huolehtivat itse oman kasvomaskin hankinnasta. Seurakunta auttaa tarvittaessa.

Orimattilan seurakunnassa toiminta järjestetään niin normaalisti kuin mahdollista. Toiminnan järjestämisessä huomioidaan riittävät turvavälit. Tämä voi jossain kohdin tarkoittaa osallistujamäärän rajaamista, toiminnan siirtämistä isompaan tilaan tai yksittäisen tilanteen peruuntumista. Tiloissa ei ole varsinaisia henkilömäärärajauksia. Lähestyvän juhla-ajan tilaisuuksien toimintatavat arvioidaan tapauskohtaisesti.  Henkilöstön kasvomaskin käyttöä suositellaan tilanteessa, jossa työntekijä on lähikontaktissa yli 15 minuutin ajan seurakuntalaisten, erityisesti riskiryhmään kuuluvien, kanssa. Kotikasteissa saattaa tulla vastaan tilanne, jossa visiirin käyttö on järkevää. Muistotilaisuuksien ja kotikasteiden/kastekahvien suhteen pappi keskustelee jo etukäteen turvaväleistä yms. Joissain tilanteissa saattaa siis kohdata kasvomaskia käyttävän seurakunnan työntekijän.

2020-10-06 15:05:05.0