Uutislistaukseen

Seurakunnan pääsiäistervehdystä ei jaeta - valitettavasti

näytelmäharjoitukset alkavat 2020.jpg

Seurakunta on jo pitkään lähettänyt kaikkiin orimattilalaisiin talouksiin tervehdyksen jouluksi ja pääsiäiseksi. Koronan kolkutellessa kynnyksellä peruimme painatuksen ja jakelun, koska mitään ennakkoon suunniteltua emme voi toteuttaa. Uuden tervehdyksen tekemisessä tulivat aikarajat vastaan, eikä tiedossa ollut vielä lainkaan, millainen hiljaisesta viikosta ja pääsiäisesta seurakunnassa muodostuisi. Aivan erityisesti seurakunnan tervehdyksessä olisi kerrottu kahdesta hiljaisen viikon pääsiäisnäytelmästä, "Ei kukaan muu" ja "Pääsiäispatsaat". Tiedot erilaisista jumalanpalveluksista ja konserteistakin oli siinä kerrottu toki myös. Pääsiäisnäytelmät siirtyvät ensi vuoteen. Kuvassa ollaan Ei kukaa muu -näytelmän ensimmäisessä lukuharjoituksessa Tytti Jäppisen johdolla. - Kohdennettua pääsiäispostia kuitenkin: Jokainen seurakuntamme tänä vuonna 50 tai 60 vuotta täyttävä jäsen saa omalla nimellään kotiseurakunnalta tervehdyksenä Kotimaa-lehden pääsiäisnumeron.

2020-04-03 11:19:58.0