Mikä on kirkkomuskari

”Soivat iloisesti kirkonkellot,
pim pam pom, pim pam pom,
soivat iloisesti kirkonkellot
kun käymme muskariin!”
-Kristiina Larjava

Kirkkomuskarissa syttyy kynttilä, ja matkaa musiikin maailmaan taitetaan laulaen, lorutellen, soittaen, liikkuen ja kuunnellen. Muskari elää kirkkovuoden mukaan, mikä näkyy muskarin teemoissa ja aiheissa. Muskarin tavoitteena on musiikillisten elämysten lisäksi tukea lapsen kasvua ja seurakuntayhteyttä, sekä tukea vanhempia heidän kristillisessä kasvatustehtävässään.

Ryhmistä ja hinnoista

Kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat lapset tulevat muskarihetkeen oman aikuisen kanssa, kolmivuotiaat ja sitä vanhemmat taas harjoittelevat ryhmässä toimimista ikätovereidensa ja opettajan kanssa. Sisarusryhmässä on aina oma aikuinen mukana. Muskaritunnin kesto on 30-40 minuuttia riippuen muskarilaisen iästä. Ryhmät kokoontuvat Vanhassa pappilassa torstai-iltaisin ja perjantai-aamupäivisin viikosta 35 alkaen. Toiminta on maksullista: lukukausihinta vauva- ja taaperoryhmässä on 40 euroa ja sisarus- ja leikki-ikäisten ryhmässä 50 euroa.


Sisarusalennus on -10 euroa toisesta lapsesta alkaen.  Pienituloisilla perheillä on mahdollisuus maksuvapautukseen. Sitä haetaan lukukauden alussa vapaamuotoisella anomuksella, jossa on selvitys perheen taloudellisesta tilanteesta. Kaksi ensimmäistä kertaa ovat maksuttomia tutustumiskertoja.
 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumislomake aukeaa 7.5.18.  Lukuvuosi 2018/2019 alkaa syyskuussa.

Kesken lukuvuodenkin pääsee ryhmään, jos ryhmässä on tilaa. Tiedot vapaista paikoista sekä muita lisätietoja saa muskariopettaja Marketta Seilolta puh. 040 3500 162

Lastenohjaaja
Orimattilan seurakunta

Olen lastenohjaaja ja musiikkipedagogi. Lastenohjaajan työhöni kuuluu päivä- ja perhekerhoja Vanhassa pappilassa. Lisäksi vastaan Kirkkomuskaritoiminnasta: suunnittelen ja ohjaan ryhmien viikottaiset tunnit sekä valmistelen ja organisoin muskarin esiintymiset ja konsertit. Toimin myös yhteistyössä seurakunnan kanttoreiden kanssa hoitaen säestyksiä etenkin lapsi- ja perhetyön kirkoissa ja tapahtumissa.