Uutislistaukseen

PÄIVITETYT KORONAOHJEET ORIMATTILAN SEURAKUNNASSA 2.2.-28.2.2022

talvihuurrepuiden keskellä kirkko.jpg

Kirkko talvihuurteisten puiden takana

Päivitys allaolevaan 28.2.2022 saakka:

Päijät-Soten koronatyöryhmä 166.2.2022 on jatkanut aiemmin annettua ohjeistusta jatkumaan helmikuun loppuun.

 

Päivitys allaolevaan ajalle 14.2.-21.2.2022

Päijät-Soten koronatyöryhmä 9.2.2022: Sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa osallistujamäärä voi olla korkeintaan 50 % tilaisuuden enimmäisosallistujamäärästä. Rajoitus ei kuitenkaan koske enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia. Ulkona järjestettäville tilaisuuksille ja kokouksille ei Päijät-Hämeessä ole tällä hetkellä henkilörajaa. Suosituksen mukaan alueellamme voi pitää enintään 50 henkilön yksityistilaisuuksia. Yhteistyöryhmä esittää, että nämä kokoontumisrajoitukset olisivat voimassa 21.2.2022 saakka. Mikäli sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä pysyy vakaana tai vähenee, on mahdollista, että tuolloin edelleen kevennetään rajoituksia.

 

PÄIVITETYT KORONAOHJEET ORIMATTILAN SEURAKUNNASSA 2.2.-19.2.2022

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on päätöksellään 1.2.2022 kumonnut yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen asiakas-, osallistuja- ja odotustilojen sulun Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntien osalta ajalta 2.2.2022-9.2.2022.

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto on päätöksellään 1.2.2021 kumonnut myös kokoontumisrajoituksia (10h sisällä, 50h ulkona) koskevan määräyksensä, joka koski ajanjaksoa 2.2.-19.2.2022. Sen sijaan se on 31.1.2022 määräyksellään kieltänyt kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Määräys on voimassa ajalla 2.2.-15.2.2022.

Päijät-Soten koronayhteistyöryhmä oli esittänyt AVI:lle 31.1.2022 juuri ylläkuvattuja toimenpiteitä. Samalla se toteaa: ”Rajoitusten vähentäminen lisää kontakteja, ja siten on luultavaa, että koronatartuntojen määrä kasvaa. Sairaalatarpeen kannalta onkin tärkeätä, että rokottaminen jatkuu mahdollisimman vilkkaana.”

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella on lisäksi 19.2.2022 asti voimassa aluehallintoviraston päätös, joka velvoittaa laajasti erilaisten tilojen käytöstä vastaavia toimijoita ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Mitään toimintaa tiloissa ei ole määräyksen myötä kielletty, vaan määräyksen tarkoitus on tehostaa terveysturvallisuustoimia. Toimija arvioi itse, millaisin toimin tartuntariskiä voi ehkäistä: kyseeseen voi tulla esimerkiksi asiakaspaikkojen väljä sijoittelu, ilmanvaihdon tehostaminen tai kävijöiden tulon porrastaminen.

Mikkelin hiippakunnan piispa on ohjeistanut seurakuntia kirjeillään kokoontumisrajojen soveltamisesta jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa, vaihtoehtoia 1/3- tai osallistujarajoitusten mukainen sektorointimalli. Kirjeessään 14.1.2022 piispa korostaa seurakunnan ydintoiminnan jatkamista.

Ajalla 2.2.-19.2.2022 seurakunnassa voidaan toimia huomattavasti vähemmin rajoituksin kuin joulu-tammikuussa. Kaikessa toiminnassa seurakunnassa huomioidaan terveysturvalliset peruslähtökohdat. Tilaisuuksiin ei tulla sairaana, noudatetaan turvavälejä, noudatetaan kasvomaskisuositusta, huolehditaan käsihygieniasta. Seurakunta kannustaa edelleen alueellaan asuvia koronarokotteiden ottamiseen.

Tervetuloa seuraaviin tapahtumiin ja toimintoihin:

Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset

Kirkoissa vain joka toinen penkkirivi on käytössä.  Kirkkoihin voidaan 2.2.-19.2.2022 jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin ottaa korkeintaan kolmasosa tiloihin mahtuvasta normaalimäärästä.

Kirkollisia toimituksia voidaan suorittaa seurakunnan tiloissa ja myös kodeissa, jos turvavälit pystytään huomioimaan.

Henkilömäärärajoitus koskee suosituksena, ei määräyksenä, myös yksityistilaisuuksia (mm. perhejuhlat, kuten kastekahvit, hääjuhlat, muistotilaisuudet). Niissä terveysturvallisuusvastuu on perheillä ja omaisilla. Työntekijät voivat osallistua yksityistilaisuuksiin, jos osallistujia on sisätiloissa alle 50 henkeä. Jos osallistujamäärä on suurempi, työntekijä ei osallistu muistotilaisuuteen, kastekahveille, syntymäpäiväjuhliin tms.

Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi sisätiloissa jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Terveysturvallisuusnäkökohdat huomioiden ja puheen selkeyden ja kuuluvuuden parantamiseksi pappi/avustaja voi toimia kirkossa myös ilman maskia. Ehtoollisenvieton aikana ja lähitilanteissa työntekijällä on aina kasvomaski. Kolehdinkantajat käyttävät maskia.

Kirkko auki ja työntekijä paikalla

Orimattilan kirkko on auki pistäytymistä varten ja työntekijä on paikalla klo 12-13 su-pe 9.1.-9.2.2022.

Muu toiminta

Kaikenikäisille suunnattua toimintaa voi järjestää 2.2.-19.2.2022, mikäli osallistujamäärä on sisätiloissa korkeintaan 50h ja toimitaan koronaturvallisesti. Lasten ja nuorten toiminta on jatkunut jo tammikuussa, erilaisille aikuisille suunnattuja toimintoja voi aloittaa 2.2.2022 lähtien. Työalojen työntekijät tekevät päätökset siitä, milloin yksittäiset toiminnot (ryhmät, piirit, kirpputori, Anninkammarin kahvila, kuorot, tapahtumat yms.) käytännössä alkavat ja tiedottavat tästä. On huomattava, että tässä vaiheessa toimintojen avautuminen koskee siis vain ajanjaksoa 19.2. asti ja että tilanteissa on huomioitava koronaturvalliset toimintatavat (lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin minimoiminen, ks. ohjeen alkupuoli).

Kotikäynnit ja yksittäiset tapaamiset

Työntekijöiden ja seurakuntalaisten tapaamisia kodeissa ja muualla voidaan järjestää terveysturvallisuuskäytäntöjä noudattaen, kasvomaski voi olla tarpeen. Seurakunnan työntekijöihin voi ottaa yhteyttä, vaikka haluaisi vain rupatella puhelimessa tai kasvotusten. Laitoskäynneillä noudatetaan laitoksen ohjeistusta.

Yksityisehtoollisen mahdollisuus kotona/laitoksessa on aina, kun henkilö ei terveydentilansa takia pääse kirkkoon.

Diakonian vastaanotot

Diakonian vastaanotot hoidetaan niin että turvavälit, maskisuositus ja käsihygienia huomioidaan. Seurakunta tarjoaa maskit vastaanoton asiakkaille. Tapaamisaika voidaan myös sopia erikseen.

Kirkkoherranvirasto

Suosittelemme ensisijaisesti hoitamaan asioinnin puhelimitse ja sähköpostitse. Viraston tiloissa asioitaessa on voimassa vahva kasvomaskisuositus.

Muuta:

Seurakunnan tiloja voidaan myös vuokrata muiden tahojen (yhdistykset yms.) käyttöön 2.2.-19.2. välisenä aikana, samoin perhejuhlien järjestäminen seurakunnan kiinteistöissä on mahdollista. Päijät-Sote suosittelee näihin yksityistilaisuuksiin 50 hengen rajoitusta.

Kinkerit

Perinteisesti alkutalvi on ollut kinkereiden aikaa. Nykyhetken ja epävarmana jatkuvan koronatilanteen takia kinkerit siirtyvät syyskauden alkuun. Kevään aikana kinkereitä pohjustetaan myöhemmin sovittavilla tavoilla.

Etätyö ja työskentely seurakunnan tiloissa

Etätyösuositus on voimassa. Työkokoukset pidetään terveysturvallisuusohjeet huomioiden tavallista väljemmissä tiloissa tai Teamsissa. Työnantajana seurakunta kannustaa myös työntekijöitään ottamaan rokotukset.

Kasvomaskin käyttö

Tilanteissa, joissa on lähikontakteja, suositellaan seurakunnassa kasvomaskien käyttöä sisätiloissa. Yleinen kasvomaskin käyttösuositus koskee kaikkia yli 12-vuotiaita, ellei maskin käytölle ole terveydellistä estettä. Lähtökohtaisesti seurakuntalaiset huolehtivat itse oman kasvomaskin hankinnasta. Kasvomaskeja on kuitenkin tarjolla kaikissa seurakunnan kiinteistöissä.

Ohjeistukset saattavat muuttua nopeasti. Ajantasaisimman tiedon saa verkosta tai soittamalla kirkkoherranviraston toimistosihteerille tai muulle työntekijälle.

Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti koronapassia ei voi tällä hetkellä käyttää yleisötilaisuuksissa ja asiakastiloissa vaihtoehtona alueellisille rajoituksille.

2022-02-02 13:48:00.0