Barokkiyhtye Galantinan konsertti

Orimattilan kirkko
Kantaattikonsertissa kuullaan kolme napolilaista soolokantaattia sekä kaksi napolilaista konserttoa
Konserttiin on vapaa pääsy. Musiikin mukana pääsee matkustamaan Italiaan ilman korona-riskejä! Kantaattien säveltäjät ovat A. Scarlatti, G. Bononcini sekä Napolissa opiskellut G.F.Händel. Kaikkien teosten esityskieli on italia.
Periodi-instrumenteilla soittava kokoonpano on:
Martti Peippo, huilut
Ester Sundström, viulu
Johanna Honkanen, viulu
Arto Wikla, arkkiluuttu
Anniina Saarikko, sello ja
laulusolisti Ulla Raiskio, altto.
Barokkiyhtye Galantina on viime vuosituhannella perustettu vanhan musiikin yhtye, joka soittaa täysbarokin musiikkia erilaisilla kokoonpanoilla. Collegium musicum -perinteen mukaisesti
soittajistoon kuuluu musiikin ja muiden elämän alueiden ammattilaisia, opiskelijoita ja harrastajia.
Galantina on tehnyt runsaasti yhteistyötä eri laulajien ja kuorojen kanssa kirkkomusiikissa. Suomen lisäksi Galantina on konsertoinut Saksassa ja Italiassa.
Erityistä Galantinassa on harvinaisten barokin soitinten käyttö teosten tarpeen mukaan. Kokoonpanoissa on käytetty mm. chalumeau -perhettä, viola d'amorea sekä paimenpilliä. Ohjelmisto on kypsää barokkia pääasiassa Saksasta, Italiasta ja Ranskasta.
Konsertin kokonaiskestoksi arvioidaan tunti ja 15 minuuttia.
-
Musiikki
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Järjestäjä
Artjärven kappeliseurakunta, Orimattilan seurakunta