Perheiden illat ja perhekerhot


Perheiden illat ja perhekerhot ovat koko perheelle tarkoitettuja elämyksellisiä raamatunkertomuksen, kotikirkon tai kristillisen perinteemme ympärille rakennettuja iltoja. Illoissa on sanan lisäksi musiikkia, yhteistä tekemistä, oivalluksen ja oppimisen iloa, hyviä, pyhiä hetkiä sekä  tarjoilua, josta vapaaehtoinen maksu. Iltoihin ovat lasten kanssa tervetulleita myös kummit, isovanhemmat ja muut sukulaiset tai lapsen aikuiset ystävät.

Pyhis = Pyhäkoulu Orimattilan kirkon kappelissa

Pyhis on 3 vuotta täyttäneiden lasten oma jumalanpalvelushetki kerran kuukaudessa messun alusta ehtoollisen viettoon asti. Pyhiksessä kuullaan Raamatun kertomuksia ja opitaan leikin, laulun, toiminnan, rukouksen ja hiljentymisen sekä yhdessä ihmettelyn ja hassuttelun kautta. Pyhäkoulun tärkein tehtävä on välittää lapselle kokemus, että hän on rakastettu ja arvokas Jumalan silmissä.

17.6.18 konfirmaatiomessujen aikana klo 10 ja 13

Syksyn 2018 sunnuntaipyhikset klo 10:

16.9., 18.11. ja 16.12.18  

Jeriko
Jerikon muurit

Katsomuskasvatusyhteistyö 

Seurakunta pitää kiinteää yhteyttä kunnalliseen varhaiskasvatukseen. Katsomuskasvatusta päiväkodeissa toteuttavat päivähoidon työntekijät. He tuntevat parhaiten ryhmän lasten kysymykset ja perheiden näkemykset. Päiväkodin henkilöstön kanssa pidetään kokouksia ja tapaamisia, joissa sovitaan ja suunnitellaan yhteistä toimintaa ja tapahtumia vasun periaatteiden mukaisesti. Seurakunta tukee päivähoidon katsomuskasvatusta myös tekemällä erilaisia päiväkotivierailuja ja järjestämällä yhteistä koulutusta henkilöstön kanssa.

Päiväkoteihin on myös lahjoitettu Lapsen Raamattu, lasten virsikirja ja kotien rukouskirja sekä muuta lasten hengellistä kasvua tukevaa ja kirkkopyhistä kertovaa kirjallisuutta.

Kutsumme päiväkotien lapsiryhmiä myös kirkkoseikkailuille sekä pääsiäis- ja joulupolulle. Kouluunlähtevät kutsutaan syksyllä siunauskirkkoon perheidensä kanssa.