Kysymyksiä ja vastauksia
Kaikkien kolmen ehdokkaan pyydettiin vastaavan lyhyesti neljään kysymykseen: Kerro 1) viisi asiaa itsestäsi, 2) miksi haet tätä kirkkoherran virkaa, 3) mitä pidät työ- ja henkilöhistoriassasi vahvuuksinasi tätä virkaa ajatellen ja 4) mitä uutta sinun pitäisi opetella ja ottaa haltuun tätä virkaa ajatellen. Vastaukset kysymyksiin on julkaistu 11.3.2025.
1. Kerro viisi asiaa itsestäsi?
Perheeseeni kuuluu Suvi-puoliso, kolme kouluikäistä lasta ja Kyösti (beagle-koiramme).
Olen pikkupojasta asti halunnut papiksi ja kirjoitin ensimmäisen saarnani ekaluokkalaisen vakavuudella, tikkukirjaimilla, aiheena ”Maallisen mammonan turhuus”.
Olen iloinen saadessani palvella ihmisiä siinä, missä omia vahvuuksiani löytyy, saadessani olla Kristuksen kirkon palvelija. Kristittynä minulle on tärkeää armollisuus, hyvyyden puolesta kamppaileminen ja toivo, joka ei ole minusta kiinni. Työlle vastapainoa elämässäni tuovat perhe, lukeminen, kaikenlainen liikunta ja metsästys.
2. Miksi haet tätä kirkkoherran virkaa?
Haen Orimattilan kirkkoherran virkaa, koska paikkakunta ja ihmiset ovat tulleet minulle vuosien varrella tärkeiksi. Mielenmaisemassakin on paljon tuttua, hämäläinen maalaismainen paikkakunta, jossa on luontevaa olla. Uskon, että voisin saada kirkkoherran tehtävässä hyviä asioita aikaiseksi yhdessä seurakuntalaisten ja työyhteisön kanssa.
3. Mitä pidät työ- ja henkilöhistoriassasi vahvuuksinasi tätä virkaa ajatellen?
Olen nuoresta pitäen kaikissa elämäntilanteissa päätynyt tehtäviin, joissa tulee kantaa vastuuta. En mielestäni kylläkään etsi valtaa, mutta olen oppinut ymmärtämään senkin työvälineeksi. Olen tehnyt Orimattilassa kymmenen vuoden ajan papin töitä. Ensin nuorisotyössä, sitten Artjärven kappeliseurakunnassa ja vielä aikuistyössä. Ollen kaikissa tehtävissä samalla lähijohtajana. Orimattila tuli tutuksi, sen ihmiset ja seurakunta. Ymmärrän tämän myötä paremmin, miten asiat ovat paikkakunnalla rakentuneet ja uskon, että Orimattilassa on kaikki mahdollisuudet pärjätä jatkossakin. Viimeiset viitisen vuotta Keravan seurakunnan johtavana kappalaisena ja vs. kirkkoherrana ovat nekin opettaneet minua, niin henkilö-, organisaatio- kuin strategiajohtamisessa. Ja tuonut uusia näkökulmia kirkon työhön. Olen myös suorittanut työn ohella johtamiskoulutuksia. Johtamisessa minulle on tärkeää ymmärtää, ei vain asioita, vaan myös ihmisiä niiden takana. Päätöksiä tulee toki kyetä tekemään, mutta ihmisiä ei voi vain käskeä. Nykyinen Orimattilan kirkkoherra sanoi kerran siihen tapaan, että uusien työntekijöiden mukana tulee uusia hyviä mahdollisuuksia ja vanhojen työntekijöiden myötä montaa hyvää asiaa jo tehdään. Se oli hyvin sanottu. Haluan ylipäätään, että se mikä kirkossa on hyvää ja pysyvää, pysyy. Ja se minkä pitääkin aina uusiutua, sen me osaisimme rohkeasti jatkossakin löytää. Viime kädessä luotan siihen, että Jumalan Sana ei tyhjänä palaa, vaan täyttää tehtävänsä (Jes. 55:11).
4. Mitä uutta sinun pitäisi opetella ja ottaa haltuun tätä virkaa ajatellen?
Ymmärrän, että kirkkoherrankin työssä tulee suostua jatkuvaan kasvuun monella saralla. Omalla kohdallani listalla on ainakin hallinnon osaamisen edelleen kehittäminen, sekä aktiivinen viestiminen somessa. Kummassakin uskon minulla olevan hyvät mahdollisuudet kehittyä. Onneksi kirkkoherrakaan ei tee työtään yksin, vaan yhdessä koko seurakunnan kanssa. Rukouksella on hyvä kaikki työ aloittaa ja lopettaa pyytäen työlle Jumalan siunausta.