Toisenlaista aikaa

Tavallinen vuosi alkaa 1.1. ja päättyy 31.12. Kirkkovuosi on toisenlainen. Sen alku ja loppu määritellään sisältöjen, ei päivämääärien mukaan. Kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista, kun Jeesusta aletaan odottaa, ja päättyy tuomiosunnuntaihin (eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntaihin), joka muistuttaa aikojen lopusta. Kirkkovuosi mittaa yliajallista aikaa, Jumalan todellisuuden aikaa. Tämä ajanlasku muistuttaa, että kaikki ei ole tässä aisteilla vastaanotettavassa maailmassa.

Kirkkovuoden suurissa ja pienissä juhlapyhissä eletään yhä uudelleen todeksi evankeliumien sanomaa.  Kauan sitten tapahtunut on yhtä totta tänään, ja kantaa ajan rajan taa. Aika ja iankaikkisuus kohtaavat kirkossa.

 

 

Kirkko on mukana ihmisten arjessa ja juhlassa. Lue lisää perhejuhlien ja pyhienLinkki avautuu uudessa välilehdessä merkityksestä.