Lapsia päiväkerhossa.

Päiväkerho on lasten oma paikka

Päiväkerho on 2-6-vuotiaiden säännöllistä ryhmätoimintaa, joka tukee turvallisesti lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Kerhoissa leikitään, liikutaan, lauletaan ja askarrellaan ympäristön ilmiöitä yhdessä ihmetellen. Samalla luodaan ystävyyssuhteita ja tutustutaan kristillisiin tapoihin. Toiminnan perustana on kasteessa saatu yhteinen opetus- ja kasvatustehtävä vanhempien kanssa. Toimintavuoden 2021-2022 päiväkerhoryhmät kokoontuvat 2 kertaa viikossa 2,5-3 tunnin ajaksi. 

Päiväkerho on lapsen kasvupaikka, jossa toimitaan yhteistyössä hänen perheensä kanssa. Kerhossa painottuvat lapsesta välittäminen, lapsuuden ilon kokemukset ja lapsen hengellisen herkkyyden vaaliminen. Päiväkerho tukee kotien kristillistä kasvatusta. Lapsi saa siellä kokemuksia ja aineksia elämänkatsomuksensa rakentamiseen. 

Orimattilan seurakunnan päiväkerhot ovat osallistujille maksuttomia.

Seurakunnan varhaiskasvatuksessa sovelletaan varhaiskasvatussuunnitelman (Vasu 2017) perusteita. 


Kerhovuosi on elokuusta toukokuuhun ja noudattaa pääsääntöisesti koulujen lukuvuotta. 

Toimintavuoden 2021-2022 syyskausi 16.8.-10.12.2021 ja kevätkausi 10.1.-13.5.2022. 

Tervetuloa seurakunnan päiväkerhoon! 
 

Hakeminen päiväkerhoon kaudelle 2021-2022

Pääset hakulomakkeelle tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Päiväkerhopaikkoja voi hakea läpi vuoden.

Haettavia päiväkerhoryhmiä on Vanhassa pappilassa (Pappilantie 1) ja Pennalan koululla (Lankilantie 76).
Ryhmät täytetään ikäjärjestyksessä. Etusija on kokonaan kotihoidossa olevilla lapsilla. Myös esikouluikäiset voivat saada paikan, mikäli tilaa on. Seurakunnan kerhoon voi hakea, vaikka lapsi kävisi kerhotoiminnassa, esiopetuksessa tai varhaiskasvatuksessa muualla. Vanhempien tulee kuitenkin huolehtia kerholaisen kuljetuksista varhaiskasvatuksen ja kerhon välillä.
Myös nykyisten kerholaisten tulee hakea uudelleen, jos haluavat jatkaa seuraavana syksynä.

Teemme yhteistyötä Avoin päiväkoti Kimpan kanssa, pyrkien takaamaan kerhopaikan jommasta kummasta kerhosta. Jos haette lapselle kerhopaikkaa sekä seurakunnan että Kimpan kerhosta, pyydämme lupaa tietojen vaihtoon em. toimijoiden kesken. Voitte myös valita halutessanne ensisijaisen kerhopaikan.

Pidätämme oikeuden muuttaa kerhopaikkoja ja –aikoja tarpeen ja tilanteen mukaan.


Jälki-ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä mahdollisimman pian. 

Päiväkerhoon liittyvissä asioissa voi toistaiseksi olla yhteydessä: lastenohjaaja Sari Heikkinen p. 050 5599 154 tai lapsen oman kerhon ohjaajat.

Päiväkerhoryhmät toimintavuotena 2021-2022

 

Vanha pappila, Pappilantie 1, 16300 Orimattila:

Ma ja ti klo 9.00-12.00 3-5-vuotiaille
(vuosina 2015-2016 syntyneille lapsille)
Kerhotilana Vanhan pappilan keskikerho

Ma ja ti klo 13.00-16.00 4-6-vuotiaille 
(vuosina 2015-2017-syntyneille lapsille.)
Kerhotilana Vanhan pappilan keskikerho

Ke ja pe klo 9.00-11.30 2-3-vuotiaille
(vuosina 2018 syntyneille (3v) ja ennen 16.8.2019 syntyneille (2v) lapsille.)
Kerhotilana Vanhan pappilan keskikerho

 

Pennalan koulu, Lankilantie 76, 16320 Pennala:

Ti ja to 13.30-16.00 3-6-vuotiaille
(vuosina 2015-2018 syntyneille lapsille.)

 

 

Kerhossa kynttilä syttyy laulamalla

Pienen kynttilän sytytän,

sytytän, sytytän,

pienen kynttilän sytytän

iloksi kaikille.

Kuvassa päiväkerholaisia päiväkerhossa.

Ota yhteyttä

Varhaiskasvatuksen ohjaaja

Virkavapaalla toistaiseksi.

Hei kaikille! 

Vastaan varhaiskasvatuksen työalasta yhdessä työparini Outi-papin kanssa. Otamme mieluusti vastaan toiveita ja unelmia, sekä myös ruusuja ja risuja, koskien seurakuntamme varhaiskasvatusta! Ole rohkeasti yhteydessä! 

Minuun saat olla yhteydessä niin päiväkerhojen, avoimien kerhojen kuin moninaisten varhaiskasvatuksen tapahtumien asioissakin unohtamatta myöskään katsomuskasvatuksen yhteistyötä. Kiitos yhteistyöstänne, hyvät orimattilalaiset!