Seurakunta 380 vuotta ja kirkko 150 vuotta - juhlaa ja arkea, menneisyyttä ja nykyisyyttä

Minun kirkkoni: ajatuksia, muistoja, hetkiä

Seurakuntalainen:

"Kotikirkko on ollut jo 47 vuotta täällä Orimattilassa. Vaikka kirkkopolku välillä sammaloitui oli hienoa  tehdä ns tuhlaajapojan paluu, palata Isän kotiin ja rakastavan Isän polvelle. Siinä on niin turvallista  olla rakastavan Isän hoidossa. Pilvisenäkin päivänä Isä hoitaa ja antaa voimaa. "

Lapsikuorolainen Sofia 5.11.2016:

"Muistan kun minulla oli ensimmäinen kuoroesitys. Muistan kun minua jännitti mennä kaikkien eteen laulamaan. Mutta nyt olen harrastanut jo 4 vuotta ja minua ei jännitä enää yhtään vaikka huomenna meillä on kirkon 150 vjuhla ja laulamme  todella suurelle ihmisjoukolle. Onnea kirkko 150 v!"

Seurakuntalainen:

"Mieliin on jäänyt erityisesti kiirastorstain iltakirkot ja Ictus Spein pieni joulukonsertti. Mukavia ovat olleet jumalanpalvelukset, jossa lapset ovat laulaneet (lapsikuoro Sydämelliset)."

Erkki Kivinen:

"Orimattilan kirkkoon liittyy paljon hienoja muistoja. Näistä tärkeimpiä ja rakkaimpia ovat kuuden lapsemme konfirmaatiokirkot. Nämä hetket elävät muistoissa lopun elämäni.

Itse kirkkoon hienona rakennuksena mieleeni painuvin muisto on -90-luvun alussa ulkopuolen remontin yhteydessä alttarin yläpuolella olevan pyöreän ikkuna-aukon avaaminen. Ikkuna oli muurattu umpeen  kirkon keskuslämmitysjärjestelmän rakentamisen yhteydessä lämmityskattilan vaatiman savupiipun takia. Savupiippu kulki sakastin kellarista  kirkon päätyseinää pitkin  katon harjalinjaa ylös ja pyöreä päätyikkuna oli muurattu umpeen savupiipun takia. Toimin tuolloin valvojana rakennustöiden ajan ja sain näin seurata muistorikasta hetkeä, kun luonnonvalo pääsi pitkän tauon jälkeen jälleen valaisemaan kirkkosalia alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Taiteilija Maisa Kaarna suunnitteli vielä hienon lasimaalauksen uuteen ikkunaan ja näin sisään tuleva valo näyttäytyy erilaisena  eri värein päästäen  valon kauniiseen ja arvokkaaseen kirkkosaliin. Tämä on kotikirkkoni. "

Sirpa:

"Kirkkokarkit!  Kun lapseni olivat pieniä, minulla oli mukana kirkkokarkit.  Kun näytti, että he eivät oikein jaksaneet nätisti istua, annoin yhden karkin kerrallaan ja sitä ei saanut purra, vaan piti imeä, jotta kauemmin kestäisi. Kun nykyään jo keski-ikäiset lapseni tulevat kanssamme kirkkoon, kuuluu kuiskaus: Kirkkokarkit!  Ja onhan ne minulla heille, myös lapsenlapsille!"

Sirpa:

"Muutimme Orimattilaan 1970-luvun alkupuolella.  Ensimmäisen kerran menimme kirkkoon jouluaattona. Päätimme mennä parvelle, ettemme häiritsisi lapsemme kanssa, jota vielä imetin.  Se olikin urkuparvi. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes kuoro rupesi laulamaan.  Silloin lapsi heräsi ja alkoi huutaa.  Epätoivoisesti yritin saada talvitakin ja vaatteiden alta rintaa esille imetystä varten huudon koko ajan voimistuessa.  Ei onnistunut, niinpä pakenin urkuparvelta kuoron laulaessa Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa ja lapsen parkuessa täysin palkein.  Hävetti!"

Sirpa:

"Kirkkopolkuni alkaa, kun kävelen kirkkoon Koivuhovin risteyksestä ns. entisen linja-autoaseman tontin kautta ja pysähdyn koivukujan päähän, jonka päässä näkyy komea kirkkomme. Vasemmalla japanilaistyylinen alue pienine koristepuineen, laatoituksineen, polkuineen ja  muurit, joissa edesmenneiden muistolaatat. Koivukujan kummallakin puolella alkaa hautausmaa-alue.  Koivukujan koivujen lehvistössä vuodenajat näkyvät; keväällä hennossa vihreydessä, kesällä lehvistön runsaudessa, syksyllä väri-iloittelussa, marraksen pelkistyssä kauneudessa ja talvella kuin enkelien tekemissä huurre- tai lumikuorrutuksissa. Kävelen kohti kirkkoa.  Sen jämäkkä jyhkeys tuo lämmintä turvallisuutta; ikkunoissa on kutsu, korkealle kohoava torni risteineen vie ajatukset Taivaan Isään ja Jeesukseen.  Olen valmis astumaan kirkkoon."

Veikko Viljanen:

"Orimattilan kirkosta ei tarvitse lähteä synnin taakka hartioilla. Siellä kuulee pelastuksen, armon ja anteeksisaamisen ilosanomaa. Kirkosta lähdemme kevein askelin iloisella mielellä. Ja mikä meitä kohtaakaan ulkona: kaunis, hyvin hoidettu sankarihauta ja koko hautausmaa. Kaikesta tästä olemme kiitollisia seurakunnalle."

Anneli Jaatinen, seurakuntalainen:

"Teimme tätini kanssa kirkkomatkaa Virenojalta ollessani viisivuotias. Äitini oli joutunut sairaalaan ja olin tädin hoidossa. Hänellä oli tapana käydä kirkossa joka sunnuntai. Tädillä oli ihan oma paikkansa kirkon penkissä. Kirkon keskiosan käytävän vasemmalla puolella toisella penkkirivillä. Kun hän kuoli, paikka tyhjeni ja kirkkoherra Muinonenkin saarnassa muisteli Virtasen tätiä. Kirkkomatkaa tehtiin kävellen koska linja-autoja ei kulkenut, matka oli  n. viisi kilometriä.

Valitin pienen tytön lailla: "En jaksa millään enää kävellä". Silloin täti keksi oivan keinon, millä lapsonen saadaan taas innostumaan ja jaksamaan kirkkomatkan tekoa. Täti ehdotti, että ajetaan "polkupyörällä". Nosteltiin jalkoja ja matkittiin polkupyörällä ajoa. Ja taas matka taittui iloisella mielellä. Onneksi isä kävi hakemassa minut kirkonmenojen jälkeen. Viisivuotiaan mielessä kirkko oli suuren suuri."

Päiväkerholainen 4v:

”Oon laulanut siellä. Sit mä oon leikkinyt siellä kirjoilla.”

Päiväkerholainen 5v:

”Mut on kastettu siellä. Me ollaan menossa kirkkoon, kun mun lempisetä on kuollut niin me mennään hautajaisiin.”

Päiväkerholainen 3v:

"Oon kuullut ihanaa laulua siellä. Siellä oli myös penkkejä, missä istua."

Elli Koivisto:

"Elettiin syksyä 1966. Kirkon 100-vuotisjuhlat lähestyivät. Juhlien edellä tehdään aina erilaisia valmisteluja. Paikkoja kunnostetaan ja siivotaan.Niin myös juhlinnan kohteena oleva kirkko siivottiin perusteellisesti. Mahtavat kristallikruunutkin piti puhdistaa. Lasihelmet oli irrotettu varovasti ja kuljetettu suurissa astioissa seurakuntakotiin. Siellä ne oli pesty ja huuhdeltu. Sitten tuli meidän nuorten vuoro.

Maanantai-iltaisin kokoontuva nuortenpiiri pääsi harvinaiseen talkootyöhön. Tehtävämme oli noiden lasihelmien kuivaaminen. Ne piti hangata kirkkaiksi yksitellen, varoen. Miten paljon näitä on, päivittelimme. Mutta joukolla homma hoitui illan kuluessa. Työn erikoisuus viehätti. Jäimme vielä miettimään, miten aikaa vievä työ on suntiolla apulaisineen, kun he kiinnittävät lasihelmet takaisin kruunuihin.

Tuli sitten kirkon juhlapäivä. Suuri kirkko täyttyi seurakuntalaisista. Urut pauhasivat. Kuorojen esittämä Isien kirkko- kantaatti kaikui kirkon holveissa ja - kristallikruunut loistivat. Eivät ole koskaan niin kirkkaina loistaneet, eivät edes lapsuuden joulukirkossa. Piispan puheen aikanakin katse kääntyi tämän tästä kohti kattokruunuja. Olinhan saanut olla mukana niitä kirkastamassa. Mikä osallisuuden riemu! Sitä riemua täydensi yhteisesti veisatun virren pyyntö: 'Asunnokses ota, Herra sydämeni, temppelisi ollakseni.//Pyhitä sä minut, että henkes voimin kirkastaisin töin ja toimin// Sinua, matkalla ihanuutehesi, eteen kasvojesi.' " (Virsi 215:4  v.1939 virsikirja)

Laila:

"Minulle on messuissa soitettu ja laulettu musiikki hyvin tärkeää ja monet niistä virsistä on tulleet tärkeiksi ja jokapäiväisiksikin. Olen tähän kerännyt muutamia minulle tärkeistä virsistä. Virret ovat rukouksia.

Virsi 207: ”Arkana nyt olen tullut itseäni tutkimaan, kaipuu nousee sydämestä parempaan ja puhtaampaan. Kun en itse selvää saa, mikä mieltä ahdistaa, Jeesus saanhan olla tässä hiljaisuutta pyytämässä. Hiljaisuutta Jeesus kaipaan, läsnäoloasi vain. Siitä virtaa arkihuoliin aamurauhaa sunnuntain. Minut täytä toivolla, että voisin iloita. Kiitos, että kaikkeen vaivaan nyt jo yltää voima taivaan.”

Virsi 228: ”Vaiti kaikki palvokaamme salaisuutta Kristuksen. Hän on tullut keskellemme, väistyy huoli maallinen. Kristus täyttää kunniallaan ääret maan ja taivasten.”

Virsi 288: ”Silmäisi eteen, Jeesus, tuon sydämeni syyllisen ja paljastan sen kurjuuden silmäisi eteen, Jeesus. Silmäisi eteen, Jeesus, nyt syntieni taakan tuon ja ikävöivän katseen luon silmiisi helliin, Jeesus. Silmiisi katson Jeesus, jos tuomionkin kuulisin, niin katson hyljättynäkin silmiisi helliin, Jeesus.”

Virsi 275: ”Mä elän laupeudesta ja armon antimista. En ansainnut mä autuutta,se tuotiin taivahista. Täällä lohdutus on ainoa : mä elän laupeudesta. Sua Jeesus kiitän ainiaan, kun hädästä mun nostit, joit vihan maljan katkeran ja verelläs mun ostit. On autuuteni sinussa: mä elän laupeudesta.”

Virsi 310: ”Siis te Jeesuksen ystävät armoitetut, kaikki uskossa vaeltakaatte. Luja toivonne olkoon te ahdistetut, vaikka kiusoja, vaivoja saatte. Teillä auttaja on apu ahdinkohon, tätä tietänne kulkiessanne. Hän on armollinen, hän on uskollinen. Pysykää yhä Jeesuksessanne.”

Virsi 289: ”Vain sinä tunnet minut Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin. Jos luoksesi en pääse voittajana, saan tappioni tuoda kuitenkin. Jos en voi katsettani sinuun nostaa ja lapsen lailla jäädä turviisi, saan katumuksen tuskan alta pyytää: Nyt minuun tartu Vapahtajani.”

Virsi 547: ”Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa. Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa. Kiitos Herran hän auttaa tiellä, meidän kanssamme nyt ja aina on, täällä suo Isän suosion, rauhan luonansa siellä.”

Virsi 571: ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.”

Virsi 581: ”Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan. Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.”

Virsi 621: ”Matkamiehen mieli palaa kauas kotiin rakkaaseen. Sieluni kun päästä halaa määränpäähän taivaaseen. Kaipaan isänmaahan, minne Jeesus kulki edellä. Kerran pääsen rauhaan sinne näistä kuolon siteistä.”

Virsi 632: ”Nyt ylös sieluni, mullasta nousee tästä, jo riennä eteen taivaan valtaistuimen. Ja vaikkei silmäni valoa Herran kestä, luo Jumalan ja Karitsan käyn riemuiten. Iäiseen iloon ja juhlaan jaloon Karitsan suuriin häihin olet kutsuttu. Armosta Jumalan saat taivaan kunnian, aarteesi kauniin, perintösi ikuisen. Siis taivaan juhlaan kiiruhda jo kiittäen.”

Ihania virsiä on niin paljon, sanoisin melkein runsauden pulaksi, että olisin voinut kirjoittaa melkein koko virsikirjan tähän."

Seurakuntalainen:

"Olimme muuttaneet Turusta Orimattilaan joulukuussa 1952. Oli oikein luminen talvi ja lunta oli paljon vielä keväämmälläkin. Vanhempani tulivat Forssasta käymään maaliskuussa 1953. Lähdettiin heidän kanssaan kävelylle kohti keskustaa. Ohi Hilskan kaupan, kirkon ja sankarihautausmaan vierestä. Nykyisen pysäköintialueen paikalla oli silloin hevostalli. Katseltiin sitä ja kaikki oli kunnossa. Hetken päästä palattiin takainsinpäin kirkkoa kohti ja hämmästyttiin: lumen painosta koko hevostalli oli romahtanut kasaan."

Tapio, 72 v.:

"Mielessäni on pysyvä kokemus ensimmäisestä joulujumalanpalveluksesta Orimattilan kirkossa v. -75. Kolmelapsisen perheen kanssa mielestämme ehdimme joulukirkkoon hyvissä ajoin eli n. kymmentä vaille 7. Mutta... kirkko oli jo niin täynnä, ettemme mahtuneet enää istumaan. Kokemus, jota kaipaan nykyisin jouluaamun jumalanpalveluksessa."

Käkelän palvelukodin Erkkilän asukkaat ja henkilöstö:

Millainen on Orimattilan kirkko? "Aika laaja, viihtyisä ja kodikas, komea pytinki, valoisa, henkilökohtainen koska siellä on vietetty perheen juhlia."

"Pääsin ripille, kun kirkossa oli remontti. Konfirmaatio oli seurakuntakodilla. Pettymys!"

"Kun kaksoset kastettiin, kirkossa oli remontti. Kastejuhlaa ei voitu järjestää kirkossa. Harmi!"

Laimi Turunen:

"Ennen seurakunnassakin eroteltiin henkilöitä. Oli eriarvoista. - Jouluaattona on aina juhlavaa ja hienoa, kun sankarihaudoilla palaa kynttilät."

Onni Milen:

"Olin alle kouluikäinen. Kirkossa vietettiin pyhäkoulujuhlaa ja minä esitin juhlassa runon. En muista, mikä runo se oli. Muistan vain, että kirkon käytävä oli pitkä ja jännitti."

Neea 14 v.:

"Kirkosta löytää aina jonkun, joka kuuntelee ja ymmärtää vaikkei sanoisi ääneen mitään."

Niina 43 v.:

"Enkelit ovat aina läsnä kirkossa. Toivottavasti löydän ne myös ovien ulkopuolelta."

Eila:

"Huomaan istuvani kotikirkossani usein samalle paikalle ja muissa kirkoissakin samoille seutuville; onhan se tuttua ja turvallista. Monta kertaa tulee mieleeni ajatus siitä kuinka paljon juuri sillä hetkellä Suomen kirkoissa tehdään samoja asioita; veisataan, kuunnellaan saarnaa, ollaan yhteydessä ylöspäin. Mietin tuttujani, joiden tiedän olevan kirkossa jossain päin Suomea, juuri nyt. Tuntuu mukavalta. Ajattelen joskus myös mennyttä aikaa, kuinka monet kerrat kaikissa kirkoissa on vietetty erilaisissa oloissa jumalanpalveluksia. Näistä mietteistä tulee jotenkin juhlallinen ja turvallinen olo. On jotain pysyvää."

Aila Mannerkorpi:

"Elettiin 1930-lukua. Olin pieni tyttö. Sotaväki-ikäinen veljeni oli kuollut. Olimme saattamassa häntä hautajaissaatossa, ja tulimme Luhtikylän suunnalta. Koko hautajaissaatto pysähtyi siinä kohdassa, jossa kirkontorni nousee esiin maisemasta. Näky säilyy mielessä."

Mari Niemi:

"En aiemmin itse asunut Orimattilassa. Tulimme tänne kuitenkin joka jouluaatto ja veimme haudoille kynttilät. Tämä toistui joka vuosi. Nykyään asun täällä itsekin - ja sama tapa jatkuu."

Pertti Laaksonen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja:

"Varhaisin muistelma kotikirkosta on jostakin sodan jälkeen. Isä kävi usein kesäisin pyörällä isossa kirkossa  tai Kuivannolla. Eihän Sepänjoelta pitkästä matkasta päässyt kuin pyörällä tai jalkaisin, kun ei ollut hevosta.  Joku lapsista oli usein mukana.  Pääsin isän polkupyörän tarakalla. Heinäseipään nappula oli työnnetty satulan läpi ja siitä oli hyvä pitää kiinni. Kirkolla pyörä jätettiin Heinämaan tien varressa entisen Hilskan kaupan lähellä  vanhan mummon liiteriin. Talo on  purettu vuosikymmeniä sitten ja siinä on rivitaloja. Kiirehdimme kirkolle yhdeksäksi. Isä halusi nähdä, ketä tänään siunataan. Hautaukset tapahtuivat ennen kirkonmenoa ja arkut olivat nykyisen muistelupaikan seutuvilla isojen kuusien välissä. Siunauksen jälkeen omaiset kantoivat ne hautaan.

Kirkossa istuimme saarnastuolin alla. Siinä oli muillakin vakiopaikkoja. Mieleen jäi kunnalliskodin Martti, isän lapsuuden tuttu Koskusilta. Hänellä oli vakiopaikka. Jos joku muu, vaikkapa uusi kirkkovieras  istui siinä, hän ohjasi pois.   Kirkossa oli aina  paljon väkeä. Isällä oli paljon tuttuja.  Ihmettelen yhä, miten Sakari  Loimarannan ääni kuului niin voimakkaana koko kirkossa, vaikka ei ollut kovaäänisiä.  Saarna oli pitkä. Opin tarkkailemaan suntiota. Siitä  tiesi, että   saarna  loppuu kohta, kun suntio lähti kiipeämään mustassa puvussa  saarnastuoliin ja vei mukaan kirjan, mistä pappi luki kuolleet ja muut kuulutukset. 

Isien kirkko, silloin lähes  80-vuotias kirkkorakennus kutsui suojiinsa kirkkovieraat lapsista vanhuksiin. Mitä varten: saamaan eväitä, lohdutusta arkiseen päivään ja kokemaan  Isomman voiman ja siunauksen. Ymmärsikö lapsi sen ? Ei tarvinnut ymmärtää, mutta jotakin pyhää ja koskettavaa kirkossa käynnissä oli aina. Näin tänäkin päivänä. Alttaritaulun alla luki ennen teksti:  ” Minä olen tullut, jotta teillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin”."

Minun seurakuntani: Ajatuksia, muistoja, hetkiä

Kerhonohjaaja, isonen, ystävä, läheinen 16 v:

"Minun seurakuntani = ei koko seurakunta, vaan osa toiminnasta ja ihmisistä sekä arvokkaat kokemukset."

Kaisu, isoskoulutettava, 16 v:

"Seurakuntani on suvaitsevainen, avulias, mukava ja ymmärtäväinen. Seurakunnassa on hyvä olla."

Isoskoulutettava:

"Minun seurakunta merkitsee minulle isostoimintaa ja sen tuomaa rentoa meininkiä. Hauskanpitoa sekä hyvää ruokaa. Isostoiminta on tuonut minulle myös useita uusia kavereita."

Vuokko, seurakuntalainen:

"Pyhäaamun messu on edennyt kohtaan, jossa kutsutaan ehtoolliselle, sillä "kaikki on valmista". Kirkkoväki nousee ja kävelee rauhallisesti kuoriin, minä muiden mukana. Penkissä istuessani tunnen usein olevani irrallinen, erillinen, vaikka en yksinäinen. Mutta nyt olemme yhdessä, me seurakuntalaiset, usein kuorin täydeltä odottamassa vuoroamme. Siinä on hyvä olla. Viereeni tulee ystävä, tarttuu käteeni ja rutistaa. Alttarikehälle tulee tilaa, saamme polvistua suuren salaisuuden osallisuuteen, niin kuin kristityt ovat saaneet tehdä jo kaksituhatta vuotta. Olemme yhdessä, kuulumme yhteen. Me kelpaamme kaikki, minäkin. Tämä on minun seurakuntani."          

Marianne, isonen, 16 v:

"Minun seurakuntani on kaikki hyväksyvä."

Isoskoulutettava:

"Minun seurakuntani on mielestäni rauhoittumisen paikka. Paikka jossa saan miettiä rauhassa, paikka jossa minun ei tarvitse huolehtia mistään."

 

Minun seurakuntani: ajatuksia, muistoja, hetkiä

Isoskoulutettava nuori:

"Minun seurakuntani on isostoiminta ja siihen liittyvät asiat."

Tyttö 15v:

"Minun seurakuntani on isostoimintaa ja hyvien tyyppien kanssa hengailua."

Keski-ikäinen aikuinen:

"Minulle seurakunta on paikka jossa tulen kohdatuksi. Elämän eri tilanteissa, tunnetiloissa minä saan olla seurakunnassa juuri MINÄ. Voin olla vähän sivummalla jos siltä tuntuu tai voin iloita yhdessä toisten kanssa. Seurakunta on "kotipesä" jossa tiedän aina olevani turvassa."

Anni, isonen ja kerhonohjaaja, 16 v:

"Seurakuntani on mukava, hauska ja innostava paikka."

Tuomas, elämänsä kuudennessa seurakunnassa:

"Eri seurakunnat ympäri Suomen kirkkoa ovat kuin erilaisia ystävä- tai sukulaisporukoita, joihin elämänsä aikana saa kuulua. Joskus jossain porukassa on tohinaa enemmän, joskus joku porukka jää vain tiettyyn vaiheeseen elämää. Yhtä kaikki, tuntuu hyvältä saada osallistua niiden kautta yhteiseen elämään ja olla siinä omalla paikallansa."

Annakaisa Rantala:

"Seurakunnalla on pitkä, arvokas historia. Sille rakennamme tänään. Ja silti: menneisyyttä tärkeämpää on se, että seurakunnalla on myös tämä päivä - ja tulevaisuus.  Seurakunta ei ole museo tai perinneyhdistys. Tarjolla on uskoa, toivoa ja rakkautta tänään. Inhimilisesti vajavaista niin kuin aina ennenkin, mutta Jumalassa täyttä ja ehjää."

JUHLAVUOSI 2016: KIRKKO 150 V JA SEURAKUNTA 380 V

Seurakunnalla oli vuonna 2016 kaksi erityistä juhlan aihetta. Seurakunta täytti 380 vuotta ja Orimattilan iso kirkko 150 vuotta. Kuivannon kyläkirkkokin täytti 85 vuotta aivan juhlavuoden lopussa.

Tälle juhlavuoden sivulle kerättiin vuoden aikana erilaisten ihmisten ajatuksia, muistoja ja merkityksellisiä hetkiä Orimattilan seurakunnasta ja Orimattilan isosta kirkosta. 

Kuningatar Kristiinan käskykirjeellä Orimattila 26.7.1636 erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Kuningatar Kristiina oli syntynyt joulukuussa 1626. Kristiina oli vain viisivuotias, kun hänen isänsä, kuningas Kustaa II Aadolf, kaatui 30-vuotisessa sodassa 1632. Holhoojahallitus hallitsi Ruotsia Kristiinan täysi-ikäisyyteen 1644 asti, kertoo Wikipedia. Heinäkuussa vuonna 1636 Kristiina ei siis ollut mikään kokenut monarkki ja kosmopoliitti, vaan pikkutyttö, ei kymmentäkään vuotta täyttänyt. Orimattilan seurakunnan itsenäisyys on siis pienen tytön aikaansaannosta. Sana ”käskykirje” saa lempeitä sävyjä, kun kuvittelee pikkutytön kieli keskellä suuta pyörittämässä sulkakynää ison paperin alareunassa. Lapsen omaa puumerkkiä ei tosin ehkä edes tarvittu.

Seurakuntamme neljättä kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1862 ja se valmistui vuonna 1866. Kirkkomme täyttää 150 vuotta, ja on nykyisen seurakuntamme toiseksi vanhin kirkko. Artjärven kirkko täytti 175 vuotta vuonna 2015.

Yhteisinä teemoina seurakuntatyössä vuonna 2016 olivatkin Orimattilan kirkko 150 vuotta ja Orimattilan seurakunta 380 vuotta. Juhlavuoden vietto alkoi jo ensimmäisenä adventtisunnuntaina 2015, kun kirkossa otettiin käyttöön Orimattilan kirkon mukaiseksi tehty nukkekotikirkko. Se on lasten nurkkauksessa pääovesta tullessa oikealla. Tammikuussa 2016 nukkekotikirkko sai vielä lisävarusteita. Kirkon on tehnyt lavastesuunnittelija Ville Manninen. Orimattilan Mieslaulajat lahjoitti joulukonserttituotostaan osan kirkon valmistamiseen. Kirkko on tarkoitettu leikittäväksi.

Juhlavuoden suurimmat tapahtumat ovat valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä 11.9. ja piispan messu 6.11.

 

Päiväkerholaiset koeleikkivät nukkekotikirkolla. Kirkko on saanut lisää kalusteita koeleikin jälkeen.
Orimattilan kirkko kesällä

Piispa Matti Revon saarna 6.11.2016 ja kirkon 150-vuotisjuhlan puheenvuoroja

Piispan saarnan "Elämän voimaa" Orimattilan kirkossa 6.11. 2016 voit lukea tästä.

Juhlassa käytetyistä puheenvuoroista kolme on luettavissa alla olevista linkeistä:

- Kirkkovaltuuston puheenjohtajan Pertti Laaksosen puheenvuoro

- Edellisen kirkkoherran Jorma Kaarnan puheenvuoro

- Nykyisen kirkkoherran Annakaisa Rantalan puheenvuoro

Orimattilan seurakunta 350 vuotta - JUHLAKIRJA

Vuonna 1986 seurakunta täytti 350 vuotta. Komean tasaluvun kunniaksi seurakunta julkaisi tuolloin juhlakirjan, jonka kirjoitti Ilona Vallas. Kirjaa löytyi seurakunnan varastosta vielä usempi laatikko. Kirjat ovat jaossa kaikille historiasta kiinnostuneille kirkossa ja aivan ilmaiseksi. Voit kirkkomatkallasi ottaa sellaisen mukaasi. Kirjan voi noutaa myös kirkkoherranvirastosta. Ole hyvä!

Tutustumisretkelle hautausmaalle ja samalla Orimattilan historiaan

Kesällä 2016 tuli jakoon mielenkiintoinen Hautamuistomerkkiluettelo. Luettelon avulla voit tehdä hautausmaalla tutustumisretken Orimattilan historiaan. Sitä on jaossa kirkossa, kirkkoherranvirastolla, Anninkammarilla ja hautausmaan toimistossa. Luetteloa on saatvailla pikkuvihkona ja A4-kokoisena. Luettelo perustuu Alli Hosiaisluoma-Karppisen, Raija Forsmanin ja Veikko Viljasen 1980-luvulla kokoamaan hautausmaa-aineistoon, jonka pohjalta he ovat aikanaan pitäneet useita hautausmaakierroksia. Aineiston tallennuksen tietokoneelle, valokuvien, muutamien uusien kohteiden ja tekstien lisäyksen on juhlavuodeksi tehnyt kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Markku Viljanen. Luetteloa täydennetään ja tarkennetaan saadun palautteen perusteella.

Sinun kirkkosi, sinun seurakuntasi?

Helsingin Sanomien pääkirjoitus 31.3.2016 pohdiskeli Palmyran muinaiskaupungin tuhoamista ja Ylivieskan kirkon polttamista. Antero Mukka toteaa siinä mm. näin:

"Tärkeätä on, ettemme menetä kykyämme tunnistaa asioita ja paikkoja, jotka ovat arvokkaita meille tai muille. Oma henkilöhistoriamme, paikallisyhteisön voima ja kansakunnan tarina muodostuvat paitsi ihmisistä myös esineistä, tiloista ja tunteista, joilla on kullakin arvonsa – ja ne ovat osa meitä.

Ylivieskan kirkon jälleenrakennus ja syyrialaisen muinaiskaupungin restaurointi – ne eivät kumpikaan ole tekoja, joilla kerran menetetty saataisiin takaisin. Ne ovat kuitenkin tärkeä viesti: emme saa antaa pimeyden voimille oikeutta määrittää puolestamme sitä, mitä haluamme oppia ja tuntea menneestä."

Voit lukea koko pääkirjoituksen tästä.

Millainen ajatus, muisto tai hetki nousee mieleesi, kun ajattelet seurakuntamme suurinta kirkkoa tai yleensä Orimattilan seurakuntaa? Julkaisemme seurakuntalaisten mietteitä tällä sivulla vuoden aikana. Lähetä lyhyt ajatelmasi tai tarinasi kirkkoherralle sähköpostiin annakaisa.rantala[ät]evl.fi.

JUHLAVUOSI 2016: KIRKKO 150 V JA SEURAKUNTA 380 V

Seurakunnalla oli vuonna 2016 kaksi erityistä juhlan aihetta. Seurakunta täytti 380 vuotta ja Orimattilan iso kirkko 150 vuotta. Kuivannon kyläkirkkokin täytti 85 vuotta aivan juhlavuoden lopussa.

Tälle juhlavuoden sivulle kerättiin vuoden aikana erilaisten ihmisten ajatuksia, muistoja ja merkityksellisiä hetkiä Orimattilan seurakunnasta ja Orimattilan isosta kirkosta. 

Kuningatar Kristiinan käskykirjeellä Orimattila 26.7.1636 erotettiin itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Kuningatar Kristiina oli syntynyt joulukuussa 1626. Kristiina oli vain viisivuotias, kun hänen isänsä, kuningas Kustaa II Aadolf, kaatui 30-vuotisessa sodassa 1632. Holhoojahallitus hallitsi Ruotsia Kristiinan täysi-ikäisyyteen 1644 asti, kertoo Wikipedia. Heinäkuussa vuonna 1636 Kristiina ei siis ollut mikään kokenut monarkki ja kosmopoliitti, vaan pikkutyttö, ei kymmentäkään vuotta täyttänyt. Orimattilan seurakunnan itsenäisyys on siis pienen tytön aikaansaannosta. Sana ”käskykirje” saa lempeitä sävyjä, kun kuvittelee pikkutytön kieli keskellä suuta pyörittämässä sulkakynää ison paperin alareunassa. Lapsen omaa puumerkkiä ei tosin ehkä edes tarvittu.

Seurakuntamme neljättä kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1862 ja se valmistui vuonna 1866. Kirkkomme täyttää 150 vuotta, ja on nykyisen seurakuntamme toiseksi vanhin kirkko. Artjärven kirkko täytti 175 vuotta vuonna 2015.

Yhteisinä teemoina seurakuntatyössä vuonna 2016 olivatkin Orimattilan kirkko 150 vuotta ja Orimattilan seurakunta 380 vuotta. Juhlavuoden vietto alkoi jo ensimmäisenä adventtisunnuntaina 2015, kun kirkossa otettiin käyttöön Orimattilan kirkon mukaiseksi tehty nukkekotikirkko. Se on lasten nurkkauksessa pääovesta tullessa oikealla. Tammikuussa 2016 nukkekotikirkko sai vielä lisävarusteita. Kirkon on tehnyt lavastesuunnittelija Ville Manninen. Orimattilan Mieslaulajat lahjoitti joulukonserttituotostaan osan kirkon valmistamiseen. Kirkko on tarkoitettu leikittäväksi.

Juhlavuoden suurimmat tapahtumat ovat valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä 11.9. ja piispan messu 6.11.